Markus Lohikoski töissä Cafe Prossa

Cafe Pro mahdollisti oppimisen omaan tahtiin

Markus Lohikoskelle, 32, on kertynyt vuosien varrella runsaasti työkokemusta useilta eri aloilta. Studio Pron kahvilassa hän on päässyt omaa koulutustaan vastaavien töiden pariin ja aikoo tulevaisuudessakin jatkaa samalla alalla.

Markus on työskennellyt Studio Pro -valmennuskeskuksen ylläpitämässä kahvilassa helmikuusta 2015 lähtien joka arkipäivä kuuden tunnin ajan. Kahvilaan hän päätyi Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelu TYP:n kautta, ensin kuntouttavan työtoiminnan ja sen jälkeen kolmen kuukauden työkokeilun kautta. Markuksen työtehtäviin kuuluu muun muassa kassa- ja salityöskentely, ruokien esille laittaminen sekä tiskaaminen.

-Pidän erityisesti asiakaspalvelusta, sillä olen luonteeltani sosiaalinen. Olen viihtynyt kahvilassa muutenkin hyvin, sillä työtehtävät ovat monipuolisia.

Lievästi kehitysvammaiselle Markukselle on kertynyt vuosien varrella työkokemusta useilta eri aloilta, hän on työskennellyt muun muassa media-assistenttina, pesulassa sekä kaupan alalla. Koulutukseltaan Markus on keittiöapulainen, mutta ei ole tehnyt alansa töitä koulun jälkeen puuttuvan hygieniapassin takia. Studio Pro –jakson jälkeen oman alan töitä voi hyvinkin löytyä, sillä Markus suoritti hiljattain hygieniapassikokeen. Kokeeseen valmistautumisessa Markusta avusti Orton Pron työhönvalmentaja Irina Wall.

Toiveena työ rauhallisessa kahvilassa

Viime aikoina Markus on päässyt Cafe Prossa yhä enemmän osaamistaan ja koulutustaan vastaavien töiden pariin. Hän auttaa aiempaa enemmän esimerkiksi ruoan valmistuksessa ja annosten esille laittamisessa. Erityisesti ruoan valmistus onkin lähellä Markuksen sydäntä ja hän on kiinnostunut jatkamaan alalla esimerkiksi kokin apulaisena Studio Pro –jakson jälkeen. Toisaalta myös kahvilassa työskentely kiinnostaa Markusta.

-Pidän työskentelystä rauhallisessa ympäristössä ja siksi työskentelisin jatkossa mielelläni jossakin pienessä ja hiljaisessa kahvilassa. En tiedä viihtyisinkö missään keskustan kiireisissä kahviloissa, sillä en pidä kiireestä, siitä tulee melkein stressi.

Cafe Pron työtahti on ollut Markukselle sopiva ja perehdyttämisessä sekä uusien asioiden opettelussa on edetty hänen omaan tahtiinsa. Kahvilassa tilanteet vaihtelevat paljon, yleensä lounasaikaan on kiireistä, mutta iltapäivisin voi olla hiljaisempaa. Markukselle on kuitenkin tärkeää keskittyä jokaiseen asiakkaaseen yhtä paljon kiireestä huolimatta.

-Oli jono millainen tahansa niin jokainen asiakas käydään yksi kerrallaan ja huolellisesti läpi.

Lue Cafe Prosta lisää täältä.

Liittyvät tarinat