Työhönvalmennuksen tavoitteena on mahdollistaa opiskelijan onnistunut työssäoppimisjakso.

Työhönvalmennus tarjosi konkreettisia polkuja tulevaisuuteen: ”Nyt tiedän, että minusta on muuhunkin kuin peukaloiden pyörittelyyn”

Harry Rosenqvistin, 25, elämässä on tapahtunut paljon sen jälkeen kun hän aloitti Orton Pron työhönvalmennuksen vuonna 2011. Valmennus on auttanut Harrya muun muassa suorittamaan opintonsa loppuun ja löytämään koulutustaan vastaavan työpaikan.

Vuonna 2011 Harry opiskeli ammattiopisto Omniassa datanomiksi. Kun opiskelu ei ottanut sujuakseen ja poissaolojakin alkoi kertyä liikaa, Omnia päätti pestata Orton Pron työhönvalmentajan Annika Lipposen Harryn avuksi. Myöhemmin datanomiopinnot jatkuivat Keskuspuiston ammattiopistossa, missä hän sai paremmin yksilöllistä tukea ja ohjausta opintojen loppuun suorittamiseen. Neljän vuoden valmennuksen jälkeen Harry on kokenut hyötyneensä työhönvalmennuksesta monin tavoin, erityisesti henkisesti.

– Aiemmin minulla oli ongelmia itseluottamukseni kanssa. Olen vähätellyt itseäni enkä ole uskonut itseeni. Annikalla on ollut suuri rooli uskoni vahvistamisessa. Pääsin pois tunteesta, etten kelpaa mihinkään. Nyt tiedän, että minusta on muuhunkin kuin peukaloiden pyörittelyyn.

Kohti uusia polkuja

Valmennuksen aikana Harry ja Annika ovat pitäneet tiiviisti yhteyttä puhelimitse, mutta tavanneet myös usein Harryn koululla Leppävaarassa sekä työssäoppimispaikassa DataLatu Oy:ssa, jonne Annika teki säännöllisesti tukikäyntejä. Valmennuksen sisältö on vaihdellut Harryn tilanteen ja tarpeiden mukaan. Vuosien aikana Harry ja Annika ovat myös laatineet yhdessä työhakemuksia ja hioneet Harryn ansioluetteloa. Tsemppaavat keskustelut ovat olleet erityisen tärkeässä asemassa valmennuksessa.

– Kun tapaamme, keskustelemme laajasti eri asioista, erityisesti siitä kuinka minulla on mennyt ja miten työt ovat sujuneet.

Valmennus on hyödyttänyt Harryn mukaan hänen elämäänsä hyvin konkreettisesti. Jouluna 2014 Harry valmistui datanomiksi Keskuspuiston ammattiopiston Arlan toimipisteestä. Työhönvalmennuksen kautta Harrylle löytyi myös työpaikka DataLatu Oy:ssä Pasilassa, jossa hän pääsee aloittamaan työt heti, kun TE-toimistolta saapuu myönteinen palkkatukipäätös. Työpaikka on Harrylle tuttu, sillä hän on työskennellyt siellä ensin koulun kautta työoppimisjaksolla ja myöhemmin työkokeilussa. Tämän työpaikan Annika löysi hänelle. Työpaikalla Harryn tehtäviin kuuluu muun muassa uusien laitteiden asennuksia ja vanhojen korjaamista.

– Edellisen työkokeilun aikana työnantajani sanoi että haluaisi pitää minut töissä yrityksessä, mistä yllätyin erittäin iloisesti. Tämä on ollut minulle hieno tilaisuus. Uskon, että minulla ei olisi näin valoisa mielentila jos en olisi ollut työhönvalmennuksessa.

Orton Pro tarjoaa ammatillisten oppilaitosten opiskelijoille monipuolisia työhönvalmennuspalveluita. Tuki voi liittyä esimerkiksi opintojen loppuunsaattamiseen, koulutuksesta työelämään siirtymiseen tai oppisopimusopiskelun tai työssäoppimisen tukemiseen.

Liittyvät tarinat