Ponnahduslauta takaisin työelämään-hanke mahdollisti tavallista pidemmän työkokeilujakson toteutumisen.

Omien vahvuuksien kautta takaisin työelämään

Marjo oli poissa työelämästä seitsemän vuoden ajan terveydentilansa takia. Keväästä 2014 lähtien hän on ollut mukana Ponnahduslauta takaisin työelämään – hankkeessa, jonka tarkoituksena on helpottaa töihin palaamista tavallista pidemmän työkokeilujakson avulla.

Vuosi 2008 oli käännekohta Marjon elämässä. Silloin hän irtisanoi itsensä työstään vuosia jatkuneen masennuksen ja uupumuksen vuoksi. Filosofian maisteriksi valmistunut ja muun muassa vakuutusmatemaatikkona työskennellyt Marjo oli poissa työelämästä yhteensä seitsemän vuotta. Pienin askelin ja terapian avulla Marjo alkoi kuitenkin toipua ja vähitellen syntyi ajatus takaisin työelämään palaamisesta. Keväällä 2014 Marjo pääsi mukaan työeläkeyhtiö Ilmarisen ja Varman sekä Orton Pron yhdessä toteuttamaan Ponnahduslauta takaisin työelämään – hankkeeseen, jonka tarkoituksena on saada korkeasti koulutetut mielenterveyskuntoutujat takaisin työelämään mahdollisimman lähelle omaa koulutustaan vastaaviin töihin työkokeilun ja työhönvalmennuksen avulla.

Valmennuksen avulla työkokeiluun

Marjo on ollut hankkeen puitteissa lähes kahden vuoden ajan Orton Pron työhönvalmentaja Annika Lipposen valmennuksessa. Työhönvalmennuksen tavoitteena on ollut löytää Marjolle hänen työkokemustaan ja koulutustaan vastaava työkokeilupaikka. Marjo onkin ollut jakson aikana työkokeilussa kolmessa eri työpaikassa, joista ensimmäinen oli kuuden kuukauden jakso palkkahallinnon alalla.

-Annika on tehnyt kanssani suuren työn. Ensimmäisen työkokeilupaikan etsintään en edes itse osallistunut vaan Annika etsi minulle sopivan paikan Orton Pron verkostoista. Työtehtäväni olivat helppoja ja rutiininomaisia ja jakson tarkoituksena olikin lähinnä sopeutua uudestaan työssäkäyntiin pitkän tauon jälkeen.

Valmentajan tuki on jatkunut myös työkokeilujen aikana. Annika ja Marjo ovat olleet yhteydessä esimerkiksi puhelimitse ja Annika on tehnyt tukikäyntejä työkokeilupaikoille sekä pitänyt yhteyttä Marjon työnantajiin.

Työtä jolle on oikeaa tarvetta

Elokuusta 2015 lähtien Marjo on työskennellyt harjoittelijana Eläketurvakeskuksessa tehtävänimikkeenään matemaatikko. Hänen työtehtäviinsä kuuluu muun muassa erilaisia tilastollisia analyyseja ja ne vastaavat hyvin hänen tilastotieteilijän koulutustaan sekä aiempaa työkokemustaan. Marjo työskentelee kolmena päivänä viikossa, mutta kevään aikana työmäärää on tarkoitus lisätä neljään päivään viikossa. Työkokeilun päätyttyä Marjo työllistyy Eläketurvakeskukseen määräaikaisesti.

Marjo kokee, että hänet on otettu todella hyvin vastaan Eläketurvakeskuksessa eikä hän ole kohdannut minkäänlaisia ennakkoluuloja työkokeilun aikana. Hän on myös tyytyväinen työn sovittamiseen juuri hänen tarpeisiinsa ja osatyökykyisyyteensä.

– Työnantajani oli panostanut ja valmistautunut hyvin työkokeiluni järjestämiseen. Kun tulin tänne töihin, minulle oli valmiina oma työpiste ja selkeästi määritellyt työtehtävät. Tekemälleni työlle oli oikeasti tarvetta.

Jalka oven väliin

Ponnahduslauta takaisin työelämään – hankkeen puitteissa on mahdollista suorittaa tavallista pidempi työkokeilujakso. Valmennuksen tarjoama pitkäaikainen tuki onkin ollut Marjon mielestä todella hyödyllistä, sillä tavallinen työkokeilu on hänen mielestään turhan lyhyt.

– Pidempi työkokeilujakso on mahdollistanut paremman sopeutumisen takaisin työelämään ja työyhteisöön. Samalla olen saanut jalkani takaisin työelämän oven väliin.

Hanke päättyy Marjon osalta loppukeväällä 2016. Vaikka tulevaisuus näyttää Marjon mielestä edelleen epävarmalta, hän kokee että työkokeilujaksot ovat helpottaneet työelämään palaamista.

-Työkokeilu on mahdollistanut minulle yli vuoden mittaisen, tuoreen työsuhteen, josta olen hyvin kiitollinen ja josta on varmasti hyötyä myös ansioluettelossani. Projektin tarkempia vaikutuksia voi mielestäni kuitenkin arvioida kunnolla vasta parin vuoden jälkeen esimerkiksi sen perusteella, olenko työllistynyt ja miten työkykyni on kestänyt.

Liittyvät tarinat